Has­sin­ky­län historiaa

Has­sin­ky­län his­to­ri­aa Arvo Has­sin kertomana

Arvo Has­sin artik­ke­li, jon­ka Ant­ti Has­si on jäl­ki­kä­teen kuvit­ta­nut. Artik­ke­li on alun perin jul­kais­tu Koil­lis-Häme leh­des­sä 1963, jol­loin Arvo kuu­lui Van­han Jäm­sän His­to­rian toimituskuntaan.

Maan­tie, joka alkaa Has­sis­ta, van­him­mas­ta nelos­ties­tä ja päät­tyy Arva­jal­le uudem­paan nelos­tie­hen,
kul­kee val­tao­sal­taan Iso­jär­ven las­ku­rei­tin vart­ta. Kul­ki­jan huo­mio kiin­tyy usein kau­nii­siin mai­se­miin, jot­ka hän­tä tämän tien var­rel­la kohtaavat.

Aikai­sem­mil­ta vuo­sil­ta ei näi­den uudi­sa­suk­kai­den elä­mäs­tä ole mitään var­mo­ja tie­to­ja. Kus­taa Vaa­san olles­sa Ruot­si-Suo­men kunin­kaa­na teh­tiin tääl­lä vuon­na 1539 ensim­mäi­nen maa­kir­ja maa­no­mis­ta­jis­ta. Sanot­tu­na vuo­te­na Has­sin talon isän­tä­nä oli Ola­vi Han­nun­poi­ka. Hän oli sil­loin näh­tä­väs­ti jo van­ha mies, kos­ka vuon­na 1551 luo­vut­ti talon poh­jal­leen Tuomaalle.

Sen­ai­kai­nen Has­sin talo käsit­ti koko nykyi­sen Has­si­lan kylä­kun­nan alu­een. Ete­läi­se­nä raja­na oli Iso­jär­vi — Päi­jän­ne vesi­reit­ti, län­nes­sä Kuh­moi­nen — Jäm­sä maan­tie, poh­joi­ses­sa Vir­ka­jär­ven maat ja idäs­sä Jär­ven­si­vun alu­eet. Näi­den rajo­jen sisäl­lä oli maa­ta lähes 2000 heh­taa­ria, jon­ka Ola­vi Han­nun­poi­ka sai nimiin­sä. Eri­kois­ta tämän talon his­to­rias­sa on se, että vuo­des­ta 1539 läh­tien on sama Ola­vi Han­nun­po­jan suku omis­ta­nut ja asu­nut Van­ha-hals­sin tilaa. 424 vuo­den ajal­ta on vii­si­tois­ta suku­pol­vea vaih­tu­nut. Isän­nyys on aina siir­ty­nyt isäl­tä pojal­le, pait­si ker­ran vel­jel­le ja ker­ran tyttärelle.

Van­han-Has­sin alku­pe­räi­ses­tä alu­ees­ta on vii­me vuo­si­sa­dal­la ero­tet­tu Lato­sen talo. Tämä­kin talo on säi­ly­nyt Ola­vi Han­nun­po­jan suvun hal­lus­sa kai­kis­sa aiko­jen vai­heis­sa vuo­des­ta 1539 lähtien.

Van­ha-Has­sin ja Lato­sen taloil­le on Maa­ta­lous­seu­ro­jen Kes­kus­liit­to myön­tä­nyt suku-kun­nia­kir­jat esi­mer­kil­li­ses­tä kiin­ty­myk­ses­tä koti­seu­tuun. Jäm­sän his­to­rias­sa mai­ni­taan Has­sin talos­sa kotie­läin­ten luku vuon­na 1571 seu­raa­vak­si: 1 hevo­nen, 2 leh­mää, 2 vasik­kaa, 3 lam­mas­ta ja 2 sikaa. Pel­toa­la oli 2,5 tyn­ny­ri­na­laa. 1600 — 1700 luvuil­ta ei Has­sin talos­ta ja sen asuk­kais­ta ole mui­ta kuin tilas­tol­li­sia tie­to­ja. Näi­den mukaan tun­ne­taan isän­tien nimet ja hal­li­tusa­jat, kar­jan luku­mää­rä, pel­lon pin­ta-ala ja Has­sin­kos­kes­sa ole­va myl­ly. Ruot­si-Suo­men käy­mät pit­käl­li­set sodat jar­rut­ti­vat talou­del­lis­ta kehi­tys­tä. Has­sin mies­ten osa­no­tos­ta tämän ajan sotiin ei ole tie­toa, sen sijaan naa­pu­ri-talos­ta Kas­sa­las­ta on muis­ti­tie­to­na säi­ly­nyt 300 vuo­den takai­nen tapaus: Kas­sa­lan isän­nän läh­ties­sä Kus­taa II Aadol­fin sotaan jäi emän­tä odot­ta­maan poi­kaa, joka syn­tyi isän­nän läh­dön jäl­keen. Vuo­det kului­vat, pojas­ta vart­tui mies ja hän jou­tui läh­te­mään nos­to­vä­keen. Kas­sa­lan isän­nän pala­tes­sa 30-vuo­ti­ses­ta sodas­ta hän tapa­si poi­kan­sa Turus­sa, jos­sa tämä oli suo­rit­ta­mas­sa ase­pal­ve­lus­ta. Näin koh­ta­si­vat isä ja poi­ka toi­sen­sa ensim­mäi­sen kerran.

Näi­nä sotai­si­na aikoi­na Has­si raken­si vil­ja-aitan met­sään, noin 1,5 km talos­ta Päi­jän­teel­le päin. Siel­lä säi­ly­tet­tiin omia sekä naa­pu­reit­ten vil­jo­ja sota-aikoi­na. Sen sei­nä­hirs­siin oli upo­tet­tu sala­laa­ti­koi­ta arvoe­si­nei­den tal­let­ta­mis­ta var­ten. Paik­kaa, jos­sa ait­ta sijait­si sano­taan Ait­to­kan­kaak­si. Isos­sa jaos­sa tämä his­to­rial­li­nen raken­nus jäi Tork­ke­lin alu­eel­le ja siir­ret­tiin Rii­hi­jär­ven ran­taan Van­han­ky­län niemeen.

Kun Tork­ke­lin talous­kes­kus siir­ret­tiin nykyi­seen paik­kaan­sa, jäi tämä ait­ta pai­koil­leen. Sitä käy­tet­tiin hei­nä­tal­li­na. Mv. Kal­le Kal­lio­ran­ta muis­taa tämän raken­nuk­sen olleen käy­tös­sä noin 60 vuot­ta taak­se­päin. Hänel­tä olen saa­nut ait­taa kos­ke­vat tie­dot. On vali­tet­ta­vaa, että tämä kyläm­me his­to­rian näky­vä todis­te on pääs­syt häviä­mään.
Ison­vi­han ajoil­ta ker­ro­taan, että Has­sis­ta lähe­tet­tiin lap­set varoit­ta­maan kir­kon­ky­lä­läi­siä vihol­li­sis­ta, joi­den tie­det­tiin ole­van tulos­sa. Kun vihol­li­sen par­tio­jouk­ko saa­pui Has­siin, oli joku kaval­ta­nut isän­nän varo­toi­men­pi­teet. Par­tio­pääl­lik­kö sanoi: “Ellei­vät ihmi­set anna meil­le ruo­kaa ja läm­min­tä, kuo­le­vat he viluun ja näl­kään.” Isän­nän tuo­miok­si tuli sei­soa omas­sa pihas­saan koko yö kyl­mäs­sä tal­vi­sääs­sä. Vihol­li­set majoit­tui­vat taloon yök­si. Aamul­la hei­dän läh­det­ty­ään haet­tiin isän­tä sisään. Hän oli vie­lä hen­gis­sä, mut­ta ei sel­vin­nyt enää elä­jäk­si. Lisäk­si ker­ro­taan, että isän­tä edel­li­se­nä päi­vä­nä oli kan­ta­nut keri­vak­kaa, joka oli täyn­nä hopea­ra­ho­ja. Hän etsi paik­kaa, johon oli­si aar­teen­sa kät­ke­nyt. Raho­ja ei ole myö­hem­min löy­det­ty. Lie­nee­kö vie­nyt vihol­li­nen, vai vie­lä­kö ovat kätköpaikassaan.

Has­sis­ta on v. 1713 kuol­lut isän­tä Sipi Yrjön­poi­ka. Venä­läi­set saa­pui­vat saman vuo­den lopul­la Jäm­sään, joten muis­ti­tie­to isän­nän koh­ta­los­ta saat­taa olla toden­mu­kai­nen. (Antin huo­mau­tus: 6.10.1713 Hämeen­lin­nas­sa oli rys­sien kans­sa kova tappelu)

Simo Has­si oli nii­den Kaar­le XII:n karo­lii­nien jou­kos­sa, jot­ka sai­vat hau­tan­sa Nor­jan tun­tu­reil­la Suu­ren Poh­jan­so­dan lop­pu­näy­tök­ses­sä. Jäm­sän his­to­rias­sa Simo Has­sin mai­ni­taan olleen Kähön­ky­läs­tä. Toden­nä­köi­ses­ti hän kui­ten­kin oli Van­has­ta-Has­sis­ta läh­töi­sin, vaik­ka hänet oli kir­jat­tu kärhönkyläläiseksi.

Ison­vi­han jäl­keen alkoi asu­tus Van­has­ta-Has­sis­ta laa­jen­tua. Muis­ti­tie­don mukaan perus­tet­tiin Haku­lin­mäel­le ensik­si uusi asu­tus. Sin­ne muut­ti Has­sin poi­ka per­hei­neen asu­maan ja Haku­li tuli tor­pak­si 1758. Sipi Yrjön­po­jan les­ki sol­mi toi­sen avio­lii­ton Mik­ko nimi­sen mie­hen kans­sa. Paris­kun­ta ja Has­sin Tuo­mas poi­ka muut­ti­vat noron taak­se asu­maan. Tämä on ilmei­ses­ti tapah­tu­nut 1720-luvul­la. Paik­kaa mis­sä he asui­vat sanot­tiin aluk­si Uudek­si-Has­sik­si. Myö­hem­min nimek­si tuli Noro­la, joka tuli tor­pak­si v. 1765.

Tork­ke­liin meni Has­sin tytär Eeva Tuo­maan­ty­tär mie­hen­sä Fredri­kin kans­sa asu­maan. Tork­ke­li tuli tor­pak­si sama­na vuon­na kuin Haku­li. Salo­mon Haggren ker­toi muis­ti­tie­to­na, että Tork­ke­lis­sa asu­va Has­sin vävy oli tar­mo­kas mies. Hän vaa­ti Tork­ke­lia itse­näi­sek­si talok­si vai­mon­sa perin­tö­oi­keu­den nojal­la. Tork­ke­lin suh­de kan­ta­ta­loon lie­nee ollut muo­dol­li­nen, kos­ka kaik­ki em. tor­pat lähi­vuo­si­na muu­tet­tiin Has­sin osa­ta­loik­si seu­raa­vas­ti: Haku­li v. 1762, Tork­ke­li 1766 ja Noro­la v. 1774. Noro­laan tuli Aaro Turo­maan­poi­ka isän­näk­si, hänen vel­jen­sä oli Has­sin isäntä.

Uusien talo­jen rajat kai oli­vat aluk­si sel­vät vain pel­to- ja lai­dun­mai­den osal­ta. Vas­ta vuon­na 1792 Has­sin jako­kun­nan alue mitat­tiin ja kar­toi­tet­tiin jakoa var­ten. Iso­ja­ko, jol­loin tilat ero­tet­tiin toi­sis­taan, toi­mi­tet­tiin Has­sis­sa 1793. Jaon toi­mit­ti maan­mit­ta­ri John. Bonej. Uskot­tui­na mie­hi­nä oli­vat Mik­ko Jus­sin­poi­ka ja Elias Matin­poi­ka Hal­ja­lan­ky­läs­tä. Jaon pöy­tä­kir­jas­sa sano­taan, että jokai­sel­le osao­mis­ta­jal­le on osoi­tet­tu, mitä hänel­le kuu­luu. Uudet talot oli­vat 300 — 400 heh­taa­rin suu­rui­sia. Kan­ta­ta­lo jäi pin­ta-alal­taan suu­rim­mak­si. Näin Ola­vi Han­nun­po­jan talo vuo­del­ta 1539 jaet­tiin hänen jäl­ke­läis­ten­sä kes­ken ja talos­ta muo­dos­tui kyläkunta.

Talo­jen yhtei­nen pel­toa­la oli jaos­sa noin 12 heh­taa­ria, niit­ty­jä oli 38 heh­taa­ria. Näis­tä luvuis­ta voi­daan pää­tel­lä, että kylä­kun­tam­me pel­toau­kea­mat on pää­osal­taan rai­vat­tu vii­me vuo­si­sa­dal­la. Has­sin­ky­län talo­jen nykyi­nen pel­toa­la on noin 160 heh­taa­ria. Maa­no­mis­tus säi­lyi edel­lä kuvat­tu­na vuo­teen 1844, jol­loin Haku­lin talo jaet­tiin vel­jes­ten Her­man­nin ja Kaar­len kes­ken. Täl­löin perus­tet­tiin Lato­sen talo ja sen isän­näk­si tuli Kaar­le Juhon­poi­ka, joka oli vel­jek­sis­tä nuo­rem­pi. Lato­nen oli aikai­sem­min torp­pa ja sii­nä asui vie­ras­ta vuo­kra­vä­keä. Lato­sen talon raken­nus­ryh­mä on säi­ly­nyt sel­lai­se­na kuin se 1850 luvul­la raken­net­tiin. Torp­pa­riai­kai­nen savu­pirt­ti­kin on vie­lä pys­tys­sä, jos­kin toi­ses­sa käy­tös­sä kuin ennen. Har­voin tapaa näin kau­nis­ta ja hyvin säi­ly­nyt­tä talon­poi­kais­tyy­liä kuin on Lato­sen rakennusryhmä.

Tork­ke­lis­sa tapah­tui tilan jako v. 1873. Siel­lä annet­tiin tyt­tä­rel­le Syvä­sal­men torp­pa, joka tuli Tork­ke­lin osa­ta­lok­si. Syvä­sal­men pin­ta-alak­si sovit­tiin 1/3 osa Tork­ke­lis­ta ja tilan erot­ta­mi­nen tapah­tui vas­ta 1928.

Vuon­na 1905 Emil Has­si haki myl­ly­oi­keut­ta ala­kos­keen. Hank­keen joh­dos­ta toi­mi­tet­tiin em. vuon­na kos­ken vesioi­keu­del­li­nen kat­sel­mus. Toi­mi­tuk­ses­sa oli­vat asian­osai­si­na: haki­ja Emil Has­si, jako­kun­nan myl­lyä edus­ti­vat Seve­rus Lato­nen, Ruusu Noro­la, Robert Tork­ke­li ja Erik Syvä­sal­mi. Kal­le Kas­sa­la oli van­han myl­lyn edus­ta­ja­na ja Jal­ma­ri Hal­ja­la val­voi ylä­kos­kes­sa ole­van myl­lyn etua. Kos­ka han­ket­ta ei vas­tus­tet­tu, sai Emil Has­si myl­ly­oi­keu­den kos­ken poh­jois­ran­nal­le. Myös jako­kun­nan vesioi­keu­det huo­mioi­tiin. Tämän kat­sel­muk­sen poh­jal­la ovat Has­sin-kos­ken vesioi­keu­det edel­leen. (Edel­lä mai­ni­tuis­ta talol­li­sis­ta on J. Hal­ja­la elos­sa ja hänel­tä olen saa­nut tie­to­ja kos­kes­sa olleis­ta lai­tok­sis­ta ja nii­den omistussuhteista.)

Has­sin myl­ly val­mis­tui noin v. 1906. Sii­nä oli kak­si kivi­pa­ria ja sen myl­lä­rik­si tuli Jus­si Kur­ki­nen, syn­tyi­sin Kur­ke­lan tor­pas­ta. Jus­si hank­ki myl­lyyn­sä suu­ren jau­ha­tus­pii­rin. Alhon­ky­läl­tä Vir­ka­jär­vel­tä saak­ka tuo­tiin myl­ly­kuor­mia. Myl­ly jau­hoi kii­rei­sim­pä­nä aikoi­na yöl­lä­kin. Jus­si teki vuo­sit­tain vie­rai­lu­mat­ko­ja jau­ha­tus­pii­rin taloi­hin. Näil­le mat­koil­le hän sai talon par­haat ajo­pe­lit ja vireim­män hevo­sen. Jus­sin ja isän­tien suh­tei­ta kuvaa Vih­to­ri Vir­ka­jär­ven Jus­sin saa­pues­sa hänel­le vie­raak­si: “On toi myl­lä­ri alai­nen mies, kun mah­tuu meil­le­kin tulemaan.”

Tas­ku­kel­lot oli­vat Jus­sin suu­ri har­ras­tus. Hän teki jat­ku­vas­ti kel­lo­kaup­po­ja ja kaik­kien myl­ly­mies­ten kel­lot hän arvos­te­li. Pal­vel­tu­aan 30 vuot­ta Has­sis­sa sai Jus­si isän­näl­tään Emil Has­sil­ta Ome­ga-kel­lon lah­jak­si. Tätä kel­loa Jus­si näyt­te­li myl­ly­mie­hil­le. Lisäk­si hänel­lä oli toi­nen kel­lo kau­pan­te­koa var­ten. Has­sin myl­ly paloi v. 1921. Sen pai­kal­le Pau­li Has­si raken­si v. 1940 säh­kö­lai­tok­sen, joka on käy­tös­sä edelleen.

Ylä­kos­ken Heik­ki tun­net­tiin punai­ses­ta samet­ti­ta­kis­ta, joka hänel­lä oli myl­ly­asu­na. Myös Hei­kin har­ras­tuk­se­na oli­vat kel­lot. Hänel­lä oli suu­ri­ko­koi­nen tas­ku­kel­lo, jon­ka koneis­to­puo­li­kin oli suo­ja­la­sil­la varus­tet­tu. Myl­lys­sä Hei­kil­lä oli aurin­ko­kel­lo, jos­ta hän päi­vit­täin tar­kis­ti ajan. Myl­ly­mie­hil­le Heik­ki ojen­si tas­ku­kel­lon­sa näh­tä­väk­si, kal­lis­ti pään­sä taak­se­päin, sul­ki sil­män­sä ja sanoi: “Hyvät kel­lot ovat noin.”

Heik­ki oli Vir­roil­ta kotoi­sin ja hänel­lä oli piip­pua polt­ta­va Johan­na emän­tä. Kos­ka kylän toi­set nai­set eivät polt­ta­neet, niin Joha­ni­na polt­ti salaa. Kylän lap­set kävi­vät myl­lä­ris­sä toi­voen yllät­tä­vän­sä Johan­nan piip­pu suussa.

Vähän veden aika­na ylä- ja ala­kos­ken myl­lä­reil­le tuli jos­kus pien­tä kiis­taa. Kun Heik­ki pato­si vet­tä oman myl­lyn­sä tar­pei­ta var­ten, häi­riin­tyi veden sään­nöl­li­nen kul­ku ja ala­kos­ken Jus­si kävi sär­ke­mäs­sä Hei­kin padot. Kui­ten­kin Heik­ki ja Jus­si oli­vat rau­han mie­hiä, eivät­kä täl­lai­ses­ta vihaa pitäneet.

Ylä­kos­kes­sa ole­va Hal­ja­lan myl­ly on vie­lä pys­tys­sä, mut­ta lopet­ti toi­min­tan­sa v. 1925. Asia­tie­to­ja tähän kir­joi­tuk­seen olen otta­nut Suur-Jäm­sän his­to­rias­ta ja lisäk­si pai­kal­lis­ta arkis­to- ja muis­ti­tie­toa. (Huom. Arvo kir­joit­ti tämän 1963)

Pie­nes­tä koos­taan huo­li­mat­ta Has­sin­ky­läl­lä toi­mi 1900-luvun alus­sa lukui­sia seu­ro­ja, jois­ta Arvo on ker­to­nut Suur-Jäm­sän historiassa.